Yksilöllisen hyvinvointivalmennuksen lisäksi järjestän hyvinvointiin liittyviä kursseja, retkiä, luentoja, tyhy-päiviä ja tapahtumia. Katso tulevat kurssit ajankohtaista-osiosta. Myös yrityksille, seuroille, kaveriporukoille ja polttareihin. Ota yhteyttä niin räätälöin teille sopivan kokonaisuuden!
Yksilöllinen hyvinvointivalmennus
Hyvinvointivalmennus pohjautuu arvo- ja hyväksyntäpohjaiseen lähestymistapaan. Tarkoitus ei ole hyvinvoinnin hetkellinen suorittaminen vaan asteittainen, pysyvään muutokseen tähtäävä elintapamuutosprosessi. En anna sinulle valmista ohjelmaa, sillä ei ole olemassa pikaratkaisua hyvinvointiin. Tuen, haastan ja opastan sinua eteenpäin.
Saat työkaluja oikean suunnan löytämiseen ja uusien toimintatapojen kokeilemiseen. Elämän ei kuuluisi vieriä hallitsemattomasti ohi vaan siihen pystyy vaikuttamaan. Lähdemme yhdessä hakemaan sinun tavoitteiden mukaista polkua kohti hyvinvointia. Mitä hyvinvointi sinulle tarkoittaa? Missä sinä haluaisit olla esimerkiksi vuoden päästä? Miksi muutos on vaikeaa ja miten siinä voi silti onnistua?
Hyvinvointivalmennus sisältää
Henkilökohtaista valmennusta, tukea ja sparrausta
Omien tavoitteiden ja toiveiden työstämistä
Omien arvojen pohtimista sekä niiden merkityksen ymmärtämistä
Omien arvojen mukaisen elämän suunnittelua
Työkaluja, tehtäviä ja tukea muutosprosessiin
Valmennus tapahtuu videopuhelun välityksellä, joten se voidaan toteuttaa riippumatta siitä, missäpäin Suomea tai maailmaa olet.
Hyvinvointiworkshopit
Workshopeissa tärkeänä elementtinä on yhdessä kokeminen ja tekeminen. Asiat jäävät paremmin mieleen kun pääsemme heti kokeilemaan opittuja taitoja käytännössä. Haluan innostaa, motivoida ja tuoda uusia näkökulmia ihmisten arkeen. Hyvinvointi on mielenkiintoinen matka kohti parempaa oloa ja energisempää arkea.
Alla on esimerkkejä workshopeista ja kursseista, joita olen ohjannut. Kysy lisää näistä kursseista tai kerro mikä sinua kiinnostaisi!
Smoothie workshop
Herkulliset ja terveelliset smoothiet ovat täynnä vitamiineja ja virkistävää energiaa.
Workshop alkaa teoriaosuudella, jossa keskustellaan ravitsemuksen vaikutuksista hyvinvointiin ja arjessa jaksamiseen. Syvennytään terveellisen välipalan, smoothien, tekoon. Mitä smoothieen voi ja kannattaa laittaa, jotta nälkä pysyy kurissa ja verensokeri tasaisena? Käydään läpi raaka-aineiden terveysvaikutuksia ja miten niistä rakennetaan tasapainoinen smoothie, joka sekä maistuu että tekee meille hyvää. Valmistetaan yhdessä neljä erilaista smoothieta, maistellaan ja keskustellaan resepteistä. Osallistujat saavat smoothie-reseptit mukaansa.
Villiyrttikurssi
Tunnistatko nokkosen? Mihin vuohenputkea voi käyttää? Mitä terveysvaikutuksia kuusenkerkällä on?
Tule mukaan oppimaan kasvien tunnistamisesta, poimimisesta ja hyödyntämisestä ruoanlaitossa sekä kauneudenhoidossa. Villiyrttien runsailla terveyshyödyillä voi täydentää omaa ruokavaliota ilmaiseksi ja samalla luonnosta nauttien. Hortoilu, eli villiyrttien poimiminen on stressiä alentavaa luontoliikuntaa, joka on hyvää vastapainoa kaupungin ja työelämän kiireelle. Käymme läpi minkälaisia mahdollisuuksia jokaisenoikeudet mahdollistavat meille lähiluonnossa. Päätämme retken evästaukoon, jossa on tarjolla pientä villiyrteistä valmistettua välipalaa. Osallistujat saavat kirjalliset muistiinpanot yleisimmistä villiyrteistä. Mimmillä on luonnonyrttineuvojan pätevyys.
Selkä kuntoon - kurssi
Mihin hyvä ryhti on kadonnut?
Viiden kerran kurssin tavoitteena on oppia hoitamaan omatoimisesti selkää omien tuntemusten ja oikeiden liikkeiden avulla. Kurssi sisältää sekä teoriaa että käytännön harjoitteita pienryhmässä. Yksinkertaisten, mutta tehokkaiden liikkeiden avulla harjoitetaan mm. kehon asennonhallintaa sekä selkää tukevia lihaksia. Kurssilaiset saavat kirjallisen harjoitusohjelman.
Niska kuntoon - kurssi
Hartiat jumissa ja päätä särkee?
Viiden kerran kurssilla opit tunnistamaan niska-hartiaseudun kuormitustekijät ja haitalliset liikemallit. Käymme läpi niskalle suunnattuja fysioterapeuttisia harjoituksia, joilla pystyt itse vaikuttamaan ja ehkäisemään niskakipuja ja hartioiden jännitystiloja. Jokainen kokoontumiskerta sisältää lyhyen teoriaosuuden ja käytännön harjoituksia pienryhmässä. Osallistujat saavat kirjallisen harjoitusohjelman.
Luennot
Luennoin hyvinvointiin liittyvistä aiheista sekä etätapahtumissa että fyysisesti paikan päällä. Alla on listattu esimerkkejä luentojen aiheista. Sisältö sovitetaan aina tilaajan toiveiden mukaiseksi. Kysy lisää näistä tai kerro mikä olisi sinun työyhteisöllesi hyvä luennonaihe.
Liikuntaa lääkkeeksi
Ihmisen keho tarvitsee liikettä pysyäkseen toimintakykyisenä ja terveenä. Lääkkeet eivät korvaa liikettä mutta monissa tilanteissa liike voi korvata lääkkeitä. Luennolla käymme läpi liikuntalääkkeen hyötyjä, annostelua ja toteutustapoja hyvinvoinnin näkökulmasta.
Liikunta palautumisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukena
Arjessa on jatkuvasti sekä kuormitusta lisääviä että vähentäviä tekijöitä. Mitä työpaikalla ja vapaa-ajalla olisi hyvä huomioida, jotta kuormituksen ja palautumisen tasapaino säilyisi? Mitkä ovat palautumisen tavalliset kompastuskivet? Miten liikunta vaikuttaa palautumiseen?
Istumisen vaikutus terveyteen
Minkälaisia haasteita pitkäkestoinen istuminen aiheuttaa keholle ja miten voimme ennaltaehkäistä ongelmien syntymisen? Miten tauottaa istumista, mitkä täsmäliikkeet helpottavat istumisen tuomia lihaskireyksiä? Luento voi sisältää lyhyen yhteisen taukojumpan.
Unen ja rentoutumisen vaikutus hyvinvoinnille
Elämme hektisessä yhteiskunnassa ja kiireen tunne on lisääntynyt. Olemme jatkuvasti menossa emmekä malta pysähyyä ja rauhoittua. Moni meistä nukkuu liian vähän ja heikkolaatuista unta. Miten nämä vaikuttavat hyvinvointiimme ja mitä voimme tehdä ongelmien ennaltaehkäisemiseksi? Mitä kehossa tapahtuu kun rentoudumme ja miksi se on tärkeää?
Nivelystävällinen luontoliikunta
Luontoliikunnassa yhdistyvät luonnon sekä liikunnan terveyshyödyt. Miten luonnossa oleskelu vaikuttaa hyvinvointiimme ja miten voisimme tuoda luonnon osaksi meidän arkea, myös kaupungissa? Minkälainen rooli liikunnalla on nivelien terveydelle ja toisaalta miten voimme harrastaa liikuntaa nivelkivuista huolimatta?
Niskahartiavaivojen yleisimmät syyt, oireiden itsehoito ja ennaltaehkäisy
Selkä- ja niskakivut ovat yleinen sairaslomien aiheuttaja. Mistä kivut johtuvat ja miten voimme omilla arkivalinnoilla ennaltaehkäistä ongelmien syntymisen? Mikä on hyvä (työ)ergonomia ja miksi se on tärkeää? Luento voi sisältää lyhyen yhteisen taukojumpan.
Seniorin selkä
Ikääntyminen vaikuttaa selän hyvinvointiin ja tuo usein mukanaan suurentuneen riskin selkäkivuille. Mitkä ovat yleisimmät selkäongelmat ikääntyneillä ja miten niitä voi ennaltaehkäistä? Miten selkäkipuja voi itse lievittää, ja milloin olisi syytä hakeutua lääkäriin? Tietoa, käytännön vinkkejä ja rohkaisua aktiiviseen arkeen.